keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Aika istuttaa hyasintit jouluksi

Tänään tuli postista Korpikangas Siemen-Frö:n jouluhyasintin sipulit. Nämä ovat siis preparoituja eli hyötöön tarkoitettuja. Tuossa pussin nimilapussakin lukee selvästi sanat Prep ja hyötöön.  Erikseen on myynnissä ulos pihalle tarjoitetut hyasintin sipulit.


Laitoin heti yhden sipulin hyasinttimaljakkoon, jossa on vettä. Kuten kuvasta näkyy, vesi osuu vain muutaman juuren kärkeen, muttei itse sipuliin. Kohta kiikutan maljakon kellariin kasvattamaan juuria ; ) Nuo jäljelle jääneet sipulit taidan istuttaa joskus myöhemmin multaan kukkaruukkuun. Silloin sipulin yläosa jää mullan pinnan yläpuolelle.

 Tästä `Jan Bos` lajikkeesta tulee näin upean punainen. Minulla oli näitä viime joulunakin....

 ja kevätistutuksissakin...



Hyasintin kasvatus eli hyasintin hyötö kukkaan jouluksi:

Istuta sipulit syyskuussa ruukkuihin, missä on kukkamultaa. Sipuli jää puoliksi näkyviin. Kastele multaa vähän, mutta älä kastele näkyviin jäävää sipulia.
Pidä ruukut pimeässä ja viileässä ( 7-10 asteessa) noin 9 viikkoa. Muista kastella tarvittaessa multaa, pienellä vesimäärällä.
Kun sipulista kasvava uusi alku on noin 5-6 cm pitkä, ota ruukut valoon huoneenlämpöön. Edelleen kastele niitä vain hyvin vähän. Ne kukkivat noin 3 viikon kuluttua : )

Lämmin kiitos Korpikangas Siemen-Frö:lle, hyasintin sipulien lahjoituksesta blogijuttujen tekoon.

20 kommenttia:

  1. Kauniin värinen hyasintti.
    kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  2. sylvi - ole hyvä : ) Ajattelinkin laittaa tänne tämän hyasintin istutusjutun vähän kuin muistutuksena... hyasintti kun vaatii suht pitkän ajan kukkiakseen.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, kun sinäkin suuntaat katseen jo jouluun ♥

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Hei, pohdin tässä uskaltaisinko yrittää hyötää jouluksi tulppaneja ensimmäisen kerran ikinä. Eli kyseessä olisi tavallisia ulos tarkoitettuja sipuleita, joita tuossa nyt olisi ennenkuin kaikki on saatu kukkapenkkeihin. Onnistuuko sellaisillakin, kun postauksessa hyasintin sipulisi on preparoitu?

    Minulla ei ole puolilämmintä tilaa, joten ruukku on
    a) kaivettava maahan ja toivottava, että sen jotenkin saa sitten jäisestä maasta irti (ehkä huono idea)
    b) säilytettävä sisällä lähes huoneenlämmössä (silloin sipuleja on varmaan nyt vielä säilytettävä jääkaapissa ja istutettava ruukkuun vasta kun ruukun toisi lämpimään)
    c) mietin sitäkin, jos laittaisin ruukun ulkona sellaiseen vanhanaikaiseen styrox-kylmälaukkuun ja laukun sisään ruukun ympärille vielä lisäeristystä

    Miltä kuullostaa? Kiitos, jos jaksat neuvoa :)

    VastaaPoista
  5. Onnellinen Koti - on niin ihanaa suunnitella joulua jo näin pikku hiljaa, nautiskellen siitä ; )
    Mukavaa viikkoa sinullekin !

    Anonyymi - aina kannattaa kokeilla! Luulen, että tulppaanilla on pitkä kasvuaika kukkivaksi, kuten hyasintillä, eli ne kannattaa istuttaa pian. Juurien kasvu tapahtunee parhaiten viileässä pakkasettomassa tilassa. Voit siis istuttaa sipulit ruukkuun ja pitää ruukkua jääkaapissa. Kun versojen alut tulevat näkyviin, voit siirtää sen viileälle ikkunalaudalle.
    Jos ulkona ei ole pakkasta, ruukkua voi pitää ulkonakin.
    Ihana kokeilu sinulla, melkein tekisi itsekin mieli kokeilla, hmmm....
    Kerrothan sitten, miten kokeillullesi kävi.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista, taidan siis laittaa muutaman tulppaanisipulin pian ruukkuun ja tehdä ruukulle tilaa jääkaapin alahyllylle :) Innostuin tänään ostamaan amarylliksenkin sipulin (kiitos hyvästä kasvatusohjeestasi), että varsinainen joulukukkien kasvattelukärpänen puraisi, kun tuli vierailtua blogissasi :) Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi - kiitos palautteesta : ) Joulukukkien kasvattelu on tosi mielenkiinoista puuhaa.
    Ajattelin ensi viikolla istuttaa amarylliksen sipulin, niin kukkisi jo hyvissä ajoin joulukuussa. Tosin kukinnan ajoittaminen tarkasti ei amarylliksillä aina onnistu. Ne kun ovat vähän yksilöllisiä persoonallisuuksia ; )
    Mukavaa syksyn jatkoa sinullekin !

    VastaaPoista
  8. Upeanvärinen sintti! Meitsi vaan on niin laiskaa sorttia, että ostaa valmiit. No, ne eivät vedä vertoja laadussa tai värissä eikä varmasti tuoksussa. No, sen verran olen reippaana, että teen itse koriin joulukukka-asetelman.

    VastaaPoista
  9. Sadun blogi - Satu´s blog - minäkin ostan osan hyasinteistä valmiina : ) Kohtahan ekat tulevat jo myyntiin....
    Itse tehty joulukukka-asetelma onkin upea, vaikka antaa lahjaksikin.

    VastaaPoista
  10. Kiitos, kun selvitit kukka-arvoitukseni! =) Illakko on miulle uusi kasvi niin en tunnistanut että sen kukka voi olla vaaleanpunainenkin. =)

    Ihania hyasintteja. =) Olisipa meilläkin kellari... =)

    VastaaPoista
  11. Una - ole hyvä : ) Sen kuvan perusteella kasvi muistutti illakoa, tosin ei ollut ihan tyypillisen näköinen ; ) Yleensä ne taitavat olla valkeita tai vaaleanliloja.
    Nykyään on myynnissä monenvärisiä hyasinttejä...ostin vahvan sinisen sipuleita kevätkukiksi : )

    VastaaPoista
  12. Hei,

    Minulla on tuo tulppaanikokeilu menossa eli jääkaapissa on ollut sipulit ruukussa, laitettu joskus lokakuun puolivälin kieppeillä, kun kyselin asiaan vinkkiä (yllä).

    Nyt mullan pinnassa on ensimmäinen pieni maanpinnalle pyrkijän kärki näkyvissä :)) Voi miten onnelliseksi tuollainen pieni asia tekeekään :) Muistin nyt tänään viimein kurkistaa tilannetta, koska näin viime viikolla unta, jossa kävin kurkkaamaassa, mitä aluille kuuluu ja pöyhin multaa ja siellä ne alut olivat vielä mullan alla, unessa siis :)

    Kohta tuo varmaan tarvitsee tuoda valoon, ajoitus voi olla aika hyvä jouluun :) Kiitos vielä ohjeesta!!! :)

    VastaaPoista
  13. Anonyymi - innostamanasi laitoin silloin itsekin tulppaanien sipuleita rukkuun kellariin. Minulla ne alut on tosi pieniä vielä... saas nähdä miten kehittyvät.
    Ihanaa kun kerrot tulppaanikokeilusi kuulumisia, kiitos : )

    VastaaPoista
  14. Ihan pienen pieni kärki minullakin vasta pilkistää mullasta ja vasta yksi ensimmäinen. Odottelen, että kaikki kärjet nousevat vähän paremmin ja sitten otan ne valoon ja lämpöön.

    Mutta tuo ajoitus on tosiaan ihan kokeilua (niinkuin koko homma) enkä tiennyt edes onko lajike aikainen vai myöhäinen, kai sekin voi vaikuttaa asiaan. Saavat sitten olla uuden vuoden tulppaaneja, jos eivät ehdikään jouluksi :) Tai adventtitulppaaneja, jos ottavat yllättäen kasvupyrähdyksen :D Toivottavasti meidän tulppaanit kuitenkin pääsevät joskus kukkaan asti :)

    VastaaPoista
  15. Anonyymi - seurataan tulppaaniemme tilannetta ; )
    Onhan tässä jouluun vielä neljä viikkoa, eli toivoa on : )

    VastaaPoista
  16. No eihän noista nyt tule vielä uudenvuoden tulppaanejakaan :) Olen lukenut, että tulppaanit kasvaisivat parissa viikossa kukkiviksi kunhan tulevat mullan pinnalle ja ne ottaa valoon. Tuo taitaa päteä keväällä, kun on AURINKOA :) Lehtien kasvu on ollut todella hidasta eikä nuppujakaan vielä näy. Lehdet ovat kyllä todella kauniit sellaisenaankin sammaleen kanssa :)

    No, seuraavaksi yritän ajoittaa krookuksia pääsiäiseksi, saa nähdä mitä tulee ;) Hauksaa puuhaa joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi - kävin katsomassa kellarissa omia "joulutulppaanejani" ja olivat vielä tosi pieniä nysiä ; )
    Sipuleilla on ikään kuin sisäinen kello, ja nyt se näyttää talvea. Sipulit pitää lämpökäsitellä eli preparoida, jotta ne kukkisivat näin paljon aikaisemmin... tämän me siis testasimme todeksi, hih ; )
    Minulla on tulossa pikkuiiriksiä ja muitakin sipulikukkia. Mutta milloin ne kukkivat, on täysi mysteeri.
    Laitan niistä juttuja toiseen blogiini... http://www.asuntomessut.fi/blog/sarin-puutarhat
    Tämä on minustakin tosi hauskaa ja jännittävää puuhaa ; )

    VastaaPoista
  18. Minulla on lehdet siis jo noin 15 senttisiä, joten ruukku on pöydällä ja vie ajatukset jo kevääseen :) tulppaanin lehdetkin ovat niin kauniit.

    Juu luontoa ei voi onneksi ihan hallita. Hieman voi vain yrittää ohjailla ja siihenhän meillä on kehitettynä hienoja menetelmiä (kuten tuo preparointi)... :)

    Huomasin ihanat pikkuiiriksesi toisessa blogissa, ne ovat aivan ihastuttavia. :)

    Kiitos jolulublogista ja sen ohjeista ja inspiraatiosta :) Mukavaa kevään odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  19. Piti vielä tulla kertomaan, että nythän tuolla pilkottaa jo tulppaanin nuput lehtien välissä :)

    Tätä hommaa taisi myöhästyttää hieman se, että olin aluksi istuttanut sipulit ruukkuun aika pohjalle (ainakin 1x sipulin syvyyteen). Sitten huomasin toisesta postauksestasi, että hyötäessä kaikenlaisia sipuleita istutetaan pintaan ja nostin ne sitten varovasti pintaan. Olisivat siis mahdollisesti lähteneet nopeammin, jos olisivat olleet heti pinnassa. Ne olivat siis jääkaapissa ja ruukun päällä oli sammalta (ajattelin että se ehkä hieman estää kosteutta haihtumasta mullan pinnasta).

    Varmaankin riippuu paljon sipulista ja lajikkeesta, kuinka kauan se tarvitsee aikaa. Tämä on sellainen hyvin vanha lajike. Vanhukset ovat ehkä selviytyjiä verrattuna uusiin isokukkaisiin ;)

    VastaaPoista
  20. Anonyymi - onpas mielenkiintoista : ) Täytyykin huomenna mennä kellariin hakemaan minun tulppaaniruukku sisälle. En olekaan käynyt vähään aikaan kellarissa.
    Aikaiset tulppaanilajikkeet kukkivat pihalla aikaisin huhtikuussa, ja myöhäisemmät vasta toukouussa. Eli lajike kannattaa tosiaan valita huolella... ja istuttaa sipulit pintaan : )

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä aina.